Esittely
Ottelutilastot
SoPa E1 - KeKi
2017-2018 - SoPa E 06/E 07 - E1 AA
Klo 7:00 Ivalo
18
Maa

E1 vieraili Ivalossa


SoPan E1 juniorit kävivät TuKin vieraana Ivalossa ja kotijoukkueen lisäksi toiseksi vastustajaksi asettui tuttuakin tutumpi Kemijärven joukkue.

Ensimmäiseen otteluun latauduttiin viimeisen päälle hyvin ja alku näytti erinomaiselta, kun jo puolentoista minuutin pelin jälkeen Tuomas Siirtola maalasi Cristian Lintulan syötöstä. Reilua minuuttia myöhemmin TuKi tuli tasoihin. Peli oli tasaista vääntöä ja puolustus toimi molemmilla erinomaisesti, sillä peli pyöri enimmäkseen keskialueella. Ajassa 10:49 Akseli Karppinen pääsi yllättämään TuKin maalivahdin erinomaisella vedollaan. TuKi tuli tasoihin vasta toisen erän loppupuolella, mistä alkoikin SoPan poikien hermoilu. Kaksi minuuttia ennen loppua SoPan pojille jäähy ja vain viiden sekunnin päästä TuKi taiteili YV maalin. Hermoilu ja kova tahto tasoittaa eivät tällä kertaa tuottaneet tulosta ja niinpä kotijoukkueelle kirvelevä 3-2 voitto. Maalivahtien torjunnat TuKi 15 ja SoPan Kasperi Karppinen 10.


Pieni huilitauko, tsemppaus kopissa ja pojat uudella asenteella taistoon KeKiä vastaan. Herättävä kylmä suihku tuli 36 sekunnin pelin jälkeen kun omissa soi. Herätys oli hyvä ja puolustus toimikin tämän jälkeen erinomaisesti. Yhdeksän minuutin kohdalla Sampo Pikkuhookana lähti päättäväisesti omasta päästä, taiteili itsensä hienosti koko kentän läpi ja tasoitti pelin. Erän lopulla KeKi pääsi yhden maalin karkumatkalle ylivoimamaalilla. Peli oli rajua ja ajoittain näytti, että näin loppu kaudesta on aloitettu valmistautuminen taklaukset sallivaan ylempään sarjaan. Toisessa erässä Tuomas Siirtolaa rikottiin rangaistuslaukauksen arvoisesti, mutta KeKin maalivahti oli valppaana, eikä tasoitusta syntynyt. SoPan pojat jaksoivat painaa hyvällä taisteluasenteella loppuun saakka, vaikka KeKi taiteili vielä kaksi maalia ja voitto matkasi siis 1-4 lukemin Kemijärvelle. Torjuntoja SoPan Kasperille 14 ja KeKille 11


E1 jatkaa kauttaan vielä vierailemalla Rovaniemellä RoKin vieraana su 25.3.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Jääkiekko
«  Huhtikuu   »
Kategoriat