11
MAR
11.15
SoPa E 06/E 07, E2 AA

RoKi sininen - SoPa E2   

Rovaniemi

E2:lle tappio ja voitto Rovaniemeltä

SoPan E2 juniorit kävivät lauantaina 11.11. RoKin vieraana Lappi Areenalla.

Ensin vastaan luisteli RoKi sininen, jota vastaan lähdettiin hieman matkan kangistamin jaloin. RoKi karkasikin ensimmäisessä erässä 3-1 johtoasemaan. SoPan ensimmäisen erän maalista vastasi Jere Peltonen, pelottomasti pelanneen, ”isompien” sarjaan lainatun Otto Mäen syötöstä.

Toisessa erässä tehtiin hurjasti töitä ja tasoitusta metsästettiin, valitettavasti aina tehdyn maalin jälkeen myös RoKi rokotti omassa päädyssä. Maaleja toisessa erässä tekivät Jere Peltonen, Veeti Mäki x2 ja Otto Mäki. Ottelu päättyi kuitenkin RoKille 9-5. Maalivahti Lenni Ylitalolle kertyi torjuntoja 17.


Toiseen otteluun RoKi keltasta vastaan lähdettäessä pojat päättivät että edellisen pelin ”maalinedus panikointi” loppuu ja tehdään itse maalit ja näin tapahtuikin. Alku oli tasaista vääntöä, kunnes ajassa 6:11 Jere Peltonen pääsi ylivoima tilanteessa karkumatkalle ja pussitti kiekon reppuun. Syöttöpeli alkoikin toimia ja SoPa sai useita läpiajoja, joista maalinteossa ensimmäisessä erässä onnistuivat Eero Merenkukka ja Jere Peltonen toistamiseen. Erän lopulla RoKi pääsi yllättämään erinomaisesti pelanneen Lenni Ylitalon, mutta se olikin pelin ainokainen kerta. Toisessa erässä myllytys RoKin päässä oli ajoittain jopa hurjaa ja jokainen pääsi kokeilemaan maalintekoa. Lopulta kiekon reppuun toimittivat Veeti Mäki ja kymmenen sekuntia ennen erän loppua ylivoimatilanteessa Joona Mäkelä. Ottelu siis SoPalle 1-5 ja Ylitalon torjunnat 17.



E2 jatkaa pelejä parin viikon kuluttua Posion vieraana


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista