6
ELO
10.00
F 08, Revontulicup

SoPa P08 - KiPS valk  

Pello, kenttä B

SoPan 08-junnut voitokkaina Pellossa

SoPan TP08 lähti Pellon Revontulicup-turnaukseen kahdella joukkueella, tytöt ja pojat. Tyttöjen porukassa oli mukana kahdeksan ja pojilla yhdeksän pelaajaa.

Lähtö oli aikaisin aamulla ja matkaseuraksi bussiin saimme SoPan E-junnut.

Tytöillä virtaa riitti hienosti kaikkiin kolmeen peliin. Turnausväsymystä ei kauden toiseksi viimeisessä turnauksessa näkynyt, päinvastoin. Loppulukemat 11-0, 1-1 ja 0-8 kertoivat selkeästi ahkeran harjoittelun alkavan tuottaa komeaa tulosta. Kovimman vastuksen tytöille pystyi tarjoamaan Kontion pojat. Niin syötöt, kuljetukset kuin laukaukset ja torjunnatkin olivat tytöillä napakoita ja rohkeita. Lähes 20 maalin saldo tarkoitti sitä, että jokainen pääsi palloon kiinni osaltaan.

Poikajoukkueella oli myös kova vire päällä. Ensimmäisessä pelissä vastassa oli KiPS, joka oli uumoiltu kovimmaksi vastukseksi tässä turnauksessa. Tällä kertaa KiPS ei kuitenkaan pystynyt tarjoamaan vastusta pojille eikä onnistunut tekemään yhtään maalia ottelussa. SoPan pojat pitivät pelin täysin omissa käsissään voittaen KiPS:n komein lukemin 6-0. Kovimman vastuksen SoPan pojille pystyi tarjoamaan turnauksen isäntäjoukkue Pellon Ponsi. Ponnen maalivahti teki todella hienoja torjuntoja pitäen lukemat maltillisina. SoPan sisupussit taistelivat voiton kotiin lukemin 3-2. Viimeinen peli pelattiin Kemijärven KP-55 vastaan. SoPan pojat tekivät hienoja maaleja ja syöttöpelikin oli tässä pelissä selvästi päivän parasta, lukemat Sopan hyväksi komeat 8-1.

Pellon turnauksen jälkeen 08-junnuilla on tälle kesälle luvassa enää yksi turnaus, mutta siitä otetaankin kaikki mahdollinen riemu irti. Kyseessä on nimittäin yhdessä SoPan E-junnujen kanssa järjestettävä Sodankylän Revontulicup-turnaus omalla kotikentällä sunnuntaina 27.8.2017. Sinne toivotaan mahdollisimman paljon kotijoukkoja kannustamaan ja luomaan hienon urheilujuhlan tuntua joukkueen hienosti menneen kauden huipentumaksi.

*Pellosta raportoi jojo Johanna

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista