26
ELO
14.00
Edustus, Kolmonen

FC Kemi - SoPa   

Sauvosaaren stadion N

Sopalle taistelutasapeli Kemissä

Kesän vaihtuessa kohti syksyä Sopan otteet Kolmosessa ovat parantuneet ja parhaimmillaan joukkue oli jo putoamisviivan yläpuolella. Liekö joukkue vihdoin saanut muut, läpi talven hallissa harjoitelleet joukkueet kiinni, ja tullut sinuiksi vihreän alustan kanssa. Etumatkan antamista muille joukkueille olisi mahdollista kaventaa, mikäli Sodankylässä olisi edes vajaamittainen halli tekonurmella. Tällainen ajattelu ei välttämättä enää ole täyttä utopiaa Sodankylän kunnan aloittaessa uuden jäähallin rakentamisen. Mikäli vanhassa jäähallissa ei enää tulevaisuudessa pelata kiekkoa, se voitaisiin muuttaa jalkapallohalliksi, jolloin innokkaat jalkapalloilijat voisivat harjoitella myös talvella oikealla alustalla. Lämmityskustannuksetkaan eivät päätä huimaisi, sillä harjoitukset onnistuvat myös pienessä pakkasessa oikealla pukeutumisella. Idea on vapaasti kunnan isien ja äitien käytettävissä, ja Sopa on varmasti mukana hankkeessa, mikäli siihen ryhdytään.

Voitokkaassa OPS/Akatemia-pelissä Sopa joutui pelaamaan ilman brasilialaistähteään Allan Brazilia ja pelaaja-valmentaja Jake Suopankia. Suopangin reisivamma oli edelleen niin paha, että hän keskittyi pelkästään valmentamiseen 26.8. Sauvosaaren kentällä pelatussa ottelussa Fc Kemiä vastaan. Brazil sentään saatiin mukaan kokoonpanoon vaikka sataprosenttisessa kunnossa hänkään ei ollut. Hermanni Aikio palasi tolppien väliin ja edellisessä ottelussa maalissa ollut Timo Ryyppö teki aloituskokoonpanodebyyttinsä kenttäpelaajana aloittaen aikaisemmilta kausilta tutulla oikean puolustajan tontilla Otto Saarisen ollessa poissa.

Jälleen märällä luonnonnurmella pelatussa ottelussa Sopalla oli vaikeuksia pysyä edes pystyssä toisin kuin vastustajilla, joilla jokaisella oli kengissään rautaiset nappulat. Sopan peli perustui jälleen vastahyökkäyksiin hitaiden, syöttelyvoittoisten hyökkäysten sijasta. Kemiläiset puolestaan pyrkivät kierrättämään palloa mutta märkä ja nopea kenttä ja Sopan puolustus saivat pidettyä pahimmat yritykset kurissa. Muutaman kerran Aikio tosin joutui venymään hienoihin reaktiotorjuntoihin maalinsa edestä, kun kimmokepallot sekä omista että vastustajan pelaajista olivat menossa maaliin. Sopallakin oli oma maalipaikkansa ensimmäisellä puoliajalla, kun Jyrki Apukka pääsi puolittaisen läpiajon jälkeen nostamaan pallon yli Kemin maalivahdin mutta valitettavasti ylärima tuli tielle.

34 minuutin kohdalla Sopan puolustus nukahti hetkeksi ja omissa soi. Kemin laitapelaaja pääsi keskittämään oikealta laidalta yli koko Sopan puolustuslinjan takatolpalle, josta pallon puskettiin maalin eteen. Maalin edessä kahden sopalaisen välissä oli vapaana Kemin hyökkääjä, joka tuikkasi helposti pallon maaliin. Kotijoukkueen 1-0 maali oli ensimmäisen puoliajan ainoa, joten näissä lukemissa mentiin tauolle.

Kemi tuli toisen puoliajan aluksi rajusti päälle ja sopalaiset joutuivat puolustuskannalle. Tilanne kuitenkin muuttui äkisti, kun 55 peliminuutin kohdalla Kemin Veeti Lepojärvi teki rikkeen saaden toisen keltaisen kortin ja joutui ulosajetuksi. Sopalla olisi siis yli puoli tuntia aikaa pelata yhden miehen ylivoimalla ja tehdä tasoitus ja voittomaali. Kaikki ei kuitenkaan mennyt, kuten oli suunniteltu.

Kun ottelua oli vajaa 10 minuuttia jäljellä, hyökkäysvoittoisesti pelanneen Sopan päätyyn pelattiin pitkä pystypallo. Toppari Tomi Karppinen juoksi kohti omaa maalia nähden maalivahti Aikion lähtevän vastaan. Karppinen jättikin tästä syystä pallon purkamatta sivuun mutta Sopan epäonneksi Aikio liukastui hieman lähdössä, sai lievän krampin jalkaansa, eikä kerennyt ajoissa vastaan purkamaan pallon. Tilanteeseen tullut kemiläisten liukasjalkainen hyökkääjä sai käytännössä ilmaiseksi pallon, jonka sijoitti helposti tyhjään maaliin. Tilanne 2-0 Kemillä, vaikka pelasivat miehen vajaalla.

Sopa ei kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoi raivokasta taisteluaan. Lopulta 88 minuutin kohdalla Tuomas Kemi pääsi iskemään nimeään kantavassa kaupungissa kavennuksen pallon pompittua aikansa maalin edessä. Viimeisin pelaaja, joka ennen Kemiä koski palloon oli kärkeen nostettu toppari Niko Pettersson, joka naamallaan ”syötti” maalin.

2-1 maali ei kuitenkaan hirveästi lohduttaisi, sillä näillä lukemilla pisteet jäisivät Kemiin. Sopan jahtaama tasoitusmaali syntyikin aivan ottelun lopussa, kun yliaikaa oli pelattu kaksi minuuttia. Sopa sai puolesta kentästä vapaapotkun, jota oltiin antamassa nopeasti. Onneksi hätäilyyn ei sorruttu, vaan kaikki pelaajat nostettiin ylös ja Heikki Onnela asettui pallon taakse. Onnela nosti pallon kuudentoista alueen sisälle, jossa pallossa ensimmäisenä oli Pettersson. Pettersson oli niin yksin muiden edellä, että vastustaja vain protestoi paitsiota ja joutui katsomaan, kun Pettersson jatkoi pallon ilmasta oikeaan alakulmaan. Maali tuli kreivin aikaan, sillä heti aloituksen jälkeen ottelun tuomari vihelsi ottelun päättyneeksi.

Sopalle tiukan ja itselle vaikeaksi tehdyn ottelun jälkeen taistelupiste, jonka merkitystä selviää vasta myöhemmin. Kovassa sarjassa jokainen piste on kultaakin kalliimpaa eikä menetyksiin ole varaa, mikäli Sodankylässä meinataan pelata Kolmosta vielä ensi kaudella.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista