30
HEI
12.00
F 08, Tornio Haparanda Cup

Haparanda FF - SoPa TP08   

Tornio, Puuluoto 8

SoPa 08 Tornio-Haparanda Cupissa

SoPan 08-junnut kävivät viikonloppuna aistimassa kansainvälisen turnauksen tunnelmaa länsirajalla Tornio-Haparanda Cupissa. Kaksipäiväiseen turnaukseen lähdettiin jo perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina luvassa oli kaikkiaan viisi peliä.


SoPan 08-joukkue koolla lauantaiaamuna ennen pelejä.

Ensimmäisen pelin jälkeen suurin jännitys on jo saatu purettua.

Kaikki 08-sarjan pelit pelattiin Tornion Puuluodon kentillä. Vastassa SoPalla oli kaksi FC Kemin joukkuetta, isäntäjoukkue TP-47, Kolarin Kontio sekä ennakkoon kovimmaksi vastukseksi uumoiltu Haparanda FF. Tulokset alla.




Pelit menivät oikein mallikkaasti. Tehtyjä maaleja joukkueelle kertyi hurjat 21 ja päästettyjä vain reilu puolet siitä. Osa peleistä oli tiukempia kuin toiset, mutta tosissaan saivat pelaajat vääntää jokaisessa, mitään ei saatu ilmaiseksi.


Sunnuntaina Haparanda FF:ää vastaan pelattu peli oli varmasti tämän kesän jännäreistä tähän mennessä kovin. Peli oli kovaa, mutta pysyi puhtaana molemmilla joukkueilla. Maalipaikkoja oli runsaasti kummassakin päässä, mutta ainoa, joka onnistui pallon maaliin saamaan oli SoPan Aleksi Säppi. Riemulla ei ollut rajaa, kun peli päättyi 1-0 SoPan voittoon. SoPa olikin ainoa koko 08-sarjassa, joka onnistui voittamaan Haaparannan etukäteenkin kovaksi tiedetyn taitavan joukkueen.


Suurinosa joukkueista majoittui Tornion yhteislyseon lukion tiloissa, siellä meilläkin oli kokonainen luokkahuone käytössä koko turnauksen ajan. Uni maistui varsinkin toisena yönä niin hyvin, ettei haitannut, vaikka ei nukkujat ihan patjallakaan enää pysyneet.

Ja touhuttiinhan viikonlopun aikana muutakin kuin pelkkää jalkapalloa: lauantai-iltana pelien jälkeen Duudson Activity Parkissa jaksettiin myllätä vielä tuntitolkulla ja Ruotsin puolella käytiin tietty ratsaamassa karkkikaupan antimet.

Oli hienoa nähdä koko junnuporukalta sellaista onnistumisen riemua, peli-iloa ja periksiantamattomuutta, josta osa toivottavasti välittyy kuvistakin. Koko turnaus oli kyllä hieno kokemus paitsi tietysti pelaajille myös meille mukana olleille huoltojoukoille. Ja tulipa vissiin jo luvattua, että ensi vuonna uudestaan!


Pelien välissä pikanokoset ja sitten jaksaa taas odottaa pelivuoroa vaihtorivissä.
Valmentajalla asenne kohdallaan.

Turnauksen päätteeksi pelaajat saivat diplomin käteen ja mitalin kaulaan.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista