Lätkäkausi alkaa
Julkaistu: 12.09.2017 00.00

Lätkäkausi alkaa


Juniorikiekko on loistava tapa tutustua Suomen suosituimpaan urheilulajiin, hakea vauhtia elinikäiseen liikuntaharrastukseen ja kartuttaa taitoja, joilla pärjää myös kaukalon ulkopuolella. Se on mitä loistavinta toimintaa lasten ja nuorten hyväksi! Laadukkaassa jääkiekkoseurassa lapsia ja nuoria tuetaan ja kasvatetaan yhteisvoimin: mukana menossa ovat sekä seuran vastuuihmiset että junnujen vanhemmat. Jokainen pelaaja saa tukea kehittymiseensä innokkuutensa ja kykyjensä mukaan, ja toimintaa leimaa hauskuus, ilo ja onnistumisen elämykset.
Jääkiekko kuuluu kaikille. Pieni vähemmistö saa lätkästä ammatin ja pääsee pelaamaan kansallisella tai kansainvälisellä huipulla. Ylivoimaiselle enemmistölle laji tarjoaa elämänmittaisen mahdollisuuden liikkua ja viettää aikaa hyvien ystävien kanssa. Kumpikin polku, samoin kuin kaikki niiden väliin jäävät polut, on yhtä oikea. Annetaan siis junnujen valita oma polkunsa itse. Kannustetaan ja tuetaan heitä mahdollisuuksiemme mukaan. Näytetään hyvää esimerkkiä. Ja kunnioitetaan niin peliä kuin sen parissa toimivia.

Tämä opas kannattaa lukaista, olit sitten tuore tai kokenut lätkävanhempi. Toivottavasti se herättää ajatuksia ja saa aikaan mielenkiintoisia keskusteluja muiden lajiin hurahtaneiden kanssa. Antoisia lukuhetkiä!

Latka_pelikirja.pdf

Seuran uusimmat