Edustuksen kausi käyntiin!
Julkaistu: 09.10.2017 00.00

Edustuksen kausi käyntiin!

SoPa:n miehet depytoivat 5. divisioonassa sunnuntaina 8.10. Mukana oli n. 20 pelaajaa, eli loistava määrä. SoPa:n joukkueesta ei hirveästi löydy kokemusta sarjapeleista, mutta jokainen oli voittaja mielellä mukana. Takapakkina joukkueelle oli perjantaina reeneissä itsensä loukannut kokenut puolustaja Mikael Kostamo.

Ensimmäinen peli oli odotetusti tunnustelua ja oman pelin aukaisemista. Vastassa oli SBC Levi II joka on pelannut sarjaa useamman vuoden. Ensimmäinen erä oli molemmilta vaisua vaikka SoPa:n maalivahti Ville Heikkilä otti muutaman huippu torjunnan. Heikkilä torjui erän aikana viisi laukausta ja Levin maalivahti kolme.

Toinen erä olikin jo hieman vauhdikkaampaa ja neljän peliminuutin jälkeen Levi heilutti verkkoa. SoPa ei tästä lannistunut, vaan jatkoi omaa tekemistään. Samuli Granroth sai pallon riistettyä omassa päässä ja levitti nopeaa toiseen laitaan Heikki Onnelalle. Täältä pallo vedettiin maalille jonka tolpalla seisonut Juhani Pitkänen ohjasi tarkasti alakulmaan. Vain kaksi minuuttia tasoituksen jälkeen Levi iski toisen osumansa ja vain vähän tämän jälkeen kolmannen. SoPa kuitenkin kavensi tilannetta Antti Marjalan tarjoillessa Petri Niemiselle joka laittoi pallon varmasti verkon perukoille. Levi onnistui kuitenkin iskemään neljännen maalinsa vain kymmenen sekuntia ennen erän loppua.

Kolmannen erän alkuun Levi sai jäähyn ja SoPa pääsi pyörittämään ylivoimaa. Ylivoimaa ei kuitenkaan saatu hyödynnettyä ja kavennus jäi iskemättä. Helpotus tuli kuitenkin, kun SoPa karvasi ylhäältä ja Antti Penttinen sai riistettyä pallon ja tarjoili sen Atte Kankaalle, joka pisti pallon maalivahdin ohi. Seuraava maali syntyi Pitkäsen riistäessä pallon ja kuskattua sitä ylöspäin. Pieni jättö takana seuranneelle Onnelalle joka löi pallon maaliin. Tästä alle minuutti ja kaksikko Penttinen-Kangas rokotti vihollista taas. SoPa tuli rinnalle ja ohi. Nieminen iski toisen maalinsa Henri Hirvasvuopion syötöstä. Peli näytti hyvältä. Sitten SoPa sai jäähyn Dominique Rantasen pelattua palloa päällä. SoPa:n alivoima toimi hyvin eikä hätää tuntunut olevan. Toinen takaisku tuli, kun Marjala karvasi pallon ja tuomari vihelsi tilanteesta jäähyn. Kahden miehen ylivoimalla pelannut Levi rokotti nopeasti. Tasoitusmaali tuli vain puoli miinuttia ennen loppua. SoPalta kuitenkin hyvä ensimmäinen peli ja paljon on kehitytty kesän harjoitusturnauksesta. SoPa:n parhaana pelaajana palkittiin Antti Penttinen.

Toiseen peliin tuli vastaan KäKi ( Käsivarren Kiekko). SoPa:n peli oli jo paljon vapautuneempaa vaikka vastustajalla olikin hyvää pallollista peliä niin joukkue puolustus kesti. Ensimmäinen erä oli maaliton ja SoPa:n maalilla pelannut Juuso Karen torjui kuusi kertaa ja vastustajan maalivahti viisi kertaa.

Toisessa erässä peli oli taas vauhdikkaampaa ja SoPa liikkui entistä enemmän. KäKi kuitenkin pääsi iskemään ensimmäisenä. Vastustajan pelaaja oli takatolpalla yksin ja sai rauhassa sijoittaa pallon ohi Karenin. SoPa pääsi taas kokeilemaan ylivoimaa vastustajan ottaessa kaksi jäähyä 15 sekunnin erolla. Ylivoima oli jo rauhallisempaa ja pyörinparemmin, mutta palloa ei siltikkään saatu vielä maalin perukoille. Ylivoimassa on vielä kehittämistä.

Kolmannessa erässä SoPa sai kaipaamansa kavennuksen. Puolustaja Markus Kelontekemä teki hyvän nousun ja ajoi maalille. Pallo ei kuitenkaan tästä vielä mennyt sisään, mutta Pitkänen korjasi irtopallon talteen ja laittoi sen maalin perukoille. Tästä alkoikin SoPa:n huuma ja jalkaa laitettiin kaasulle vain enemmän. Seuraavasta maalista vastasi puolustaja Rantanen. Ville Piekkari levitti laitaan josta Rantanen ajoi hyökkäysalueelle ja pisti pallon varmasti sisään. Vastustajan jalka alkoi painaa ja SoPa jolla oli kolme täyttä kentällistä jaksoi vielä pelata täysillä. Seuraavan maalin iski Petri Nieminen omalta tontiltaan vasemmasta laidasta. Alle puoli minuuttia ja Pitkänen iski toisen ottelussaan. Pallo saatiin karvattua hyökkäys päässä ja Tuomas Nieminen tarjoili Pitkäselle joka laittoi pallon maaliin. Petri Nieminenkin pääsi iskemään toisen tähän peliin Marjalan tarjoillessa keskialueelta maalille ja tulinen one timer upposi maaliin. Viimeisen iskun löi Tuomas Nieminen laittaessa pallon yhdellä kädellä ylänurkkaan. SoPa pääsi loppuun pyörittämään vielä ylivoimaa, mutta tästä ei laitettu maaliin palloa. Pelin parhaana palkittiin SoPa:n Juhani Pitkänen.

Kauden aloitus oli SoPalle loistava. Kolme pistettä 12 tehtyä maalia ja 7 päästettyä kolmantena sarjassa. Pistepörssi on myös kaunista katsottavaa Juhani Pitkäsen johtaessa tehoin 3+2 ja Petri Niemisen ollessa toisena tehoin 4+0. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista ja kehitystä kohti seuraavaa turnausta joka pelataan Sodankylässä 4.11

Seuran uusimmat