Hakuaika Olympiarahaston kautta jaettaviin tukiin on alkanut.
SeuraJulkaistu: 05.01.2015 00.00

Hakuaika Olympiarahaston kautta jaettaviin tukiin on alkanut.

Hakuaika Olympiarahaston kautta jaettaviin tukiin on alkanut.

Jääkiekkoilijoiden Koulutus- ja Ammatinedistämissäätiön Olympiarahasto tukee vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastusta. Avustuksia jaetaan nyt ensimmäistä kertaa, mutta tarkoitus on jatkaa avustusten jakoa myös tulevina vuosina.

Tukea voivat hakea perheet, joilla on työttömyyden, sairauksien, lasten runsaslukuisuuden tai muiden perheen toimentuloon vaikuttavien syiden vuoksi vaikeuksia selvitä jääkiekkoharrastuksen kustannuksista.

Tukea voidaan hakea F, E, D ja C-junioreille. Avustuksen jakamisessa ensisijalla ovat ne hakijat, jotka eivät ole saaneet avustusta Olli Pulkkasen rahastosta kausina 14-15 ja 13.14.

Hakuaika alkaa 29.12.2014 ja päättyy 14.1.2015. Seurojen kautta Jääkiekkoilijoiden Koulutus- ja Ammatinedistämissäätiölle osoitettavat hakemukset käsitellään tammikuun lopussa/helmikuun alussa 2015. Seuroille ilmoitetaan päätökset avustusten saajista 9.2.2015.

Suomen Jääkiekkoliitto on pyytänyt verottajalta kannanoton vastaavanlaisten avustusten veronalaisuuteen. Verottajan tulkinta on, että avustus on lahjoitus eikä siitä synny veronalaista tuloa.

Lisätiedot: Kari Paajanen, 040-5372768